Ajattelin aloittaa uuden postaus-sarjan blogiini. Olen aina ollut huono lukemaan kirjoja ja viime vuonna lukusaldo jäi säälittävään puolikkaaseen kirjaan. Yksi uudenvuoden lupauksistani koskikin siis lukemista. Lue enemmän. Kirjat ovat mainiota ajanvietettä olivat ne sitten informatiivisia tai eivät, mutta ne ovat silti hyvää vastapainoa kaikelle sille ajalle, jonka vietämme online. Niinpä asetin itselleni tavoitteen, lue tänä vuonna ainakin kuusi kirjaa, eli kahlaa yksi kirja läpi kahdessa kuukaudessa... Tavoite kuulostaa lukutoukkien korviin varmasti todella säälittävältä, mutta itselleni se olisi jo suuri parannus viime vuoteen.
Nyt kun vuoden ensimmäinen kuukausi on kulunut, niin olen lukemassa kirjaa numero neljä. Eli tavoitetta kohti ollaan menossa ja lujaa. Olen aina ollut kausilukija. Joskus (yleensä) en lue sivuakaan ellei kyseessä ole koulukirja, mutta sitten saatan hyvinkin lyhyessä ajassa lukea esimerkiksi kaikki Potterit läpi. Katsotaan kuinka kauan tämä kausi kestää, hyvin se on ainakin alkanut.
Tällä hetkellä luen Elina Nopparin ja Mikko Hautakankaan Kovaa työtä olla minä, jossa puidaan asioita muotibloggareista mediamarkkinoilla. Tässä en ole päässyt vielä paria kymmentä sivua pidemmälle, mutta aihe on minusta äärimmäisen mielenkiintoinen. Silloin kuin aloitin itse ensimmäisen blogini, myös Muotioikku nimeltään, niin muotiblogit olivat vielä aivan lapsen kengissä ja kehitystä on ollut huima seurata näiden vuosien aikana. Mutta tästä aiheesta kirjoittelen sitten seuraavassa Kirjahyllyssä-postauksessa.
Nyt halusin kuitenkin keskittyä viimeksi läpi lukemaani kirjaan, jonka takana on Kemikaalicokctail-blogin Noora Shingler.
Kirja Marjoja ja Maskaraa on näppärän kokoinen ja tiivis tietopaketti mm. kemikaaleista, joita löytyy niin ruoistamme kuin kosmetiikasta.
Kirja oli hyvin mielenkiintoinen. Se herätti ainakin itseni miettimään mitä kroppaani laitan, oli se sitten naamarasvalla läträtessä tai ihanan kirpsakkaa ulkomaalaista omenaa popsiessa. Olin toki tietoinen siitä, että esimerkiksi juuri se omena, joka tuntuu säilyvän hyvänä melko pitkään on varmasti saanut osakseen, jos joskinlaisia torjunta ja muita mömmöjä, jotta se säilyy hyvänä ja yleensäkin kasvaa kauniisti... Mutten ollut asiasta kauhean peloissani. Kaikki muutkin näitä syövät, eikä kaduilla kävele epämuodostuneita tai oudosta paiseilevia ihmisiä. Mutta entäs kun syön sen omenan, pesen tukan shamppoolla, joka koostuu niin vaikeista sanoista, etten niitä osaa edes lausua sekä vielä pukeudun farkkuihin, joiden valmistajat kuolevat hengittäessään kemikaaleja... Voisiko näiden yhdistelmä joskus koitua minulle kohtaloksi? Sitä on vaikea sanoa nyt, mutta ehkä kahdenkymmenen vuoden kuluttua toivon, että olisin syönyt vähän fiksummin tai käyttänyt vähän luonnollisempia aineita itseni kuorruttamiseen.
Kirja sai minut juurikin miettimään sitä minkälaisia seurauksia noilla kemikaaleilla voikaan olla, ei pelkästään minulle mutta myös tälle maapallolle. Olen toki kuullut siitä kuinka kalat kärsivät mm. ihmisten käyttämistä lääkkeistä, kun ne luonnollista tietään kulkeutuvat vesistöihin ja että kuorinta-aineissa käytetään muovia... Kirja kuitenkin antoi aika hyvän pintaraapaisun siihen millaisia tutkimustuloksia on saatu kun on tutkittu mm. juuri sitä kuinka nämä vesistöihin päätyvät hormonit ja muut aineet saattavat vaikuttaa kaloihin tai kuinka kampaajat saattavat kärsiä työstään kovatkin seuraukset. Uskon, että nämä asiat kaipaavat vielä paljon lisätutkimuksia, mutta olen silti kovasti sitä mieltä ettei siitä ainakaan mitään haittaa ole jos yrittää vähän vähentää kroppansa kuormitusta ylimääräisiltä kemikaaleilta.
Olen jo jonkin aikaa ollut kiinnostunut terveydestä, puhtaasta ruoasta ja ympäristön hyvinvoinnista. Toki en ole täydellinen, enkä tiedä tulenko koskaan olemaankaan, mutta koetan pyrkiä parempaan. Haluan olla osaltani vaikuttamassa siihen, että tämä pallo on asuttavassa kunnossa vielä sadan vuoden kuluttua. Ja koska terveys on itselleni niin kovin tärkeä asia, haluan myös pitää siitä huolta.
Marjoja ja Maskaraa oli hauskasti kirjoitettu, melko kepeä otanta tärkeästä aiheesta. Aiheet oli toki käsitelty niille sopivalla vakavuudella, mutta kirjoittajalla ei ollut nuttura liian kireällä, vaan hän totesi itsekin ettei maailma siihen kaadu jos joskus ostaa tavis huulipunan ekomerkin sijaan. En halua tehdä elämästäni liian vaikeaa, mutta silti olen kiinnostunut näistä asioista ja tutustua aiheeseen lisää.
Suosittelen kirjan lukaisemista kaikille asiasta vähääkään kiinnostuneille ja ehkä myös niille, joilla ei ole asiasta mitään sanottavaa. Kirja tarjoaa pohdittavaa monelta kantilta eikä ole liian saarnaava. Itse taidan ensi kerralla kasvojen pesuainetta ostaessani etsiä ekomman vaihtoehdon ja saatanpa siellä kaupassakin kurkata sen luomuosaston läpi vähän tarkemmin :)
