perjantai 10. tammikuuta 2014

All you can eat


Halusin kirjoittaa vähän ruoasta tai ruokavaliosta.

Olen aina ollut enemmän tai vähemmän pullea, en sairaanloisen ylipainoinen, mutta ylimääräistä on melkein aina ollut. Olen onnistunut joskus pudottamaan ison määrän kiloja, jotka sitten ovat pikkuhiljaa hiipineet aina takaisin kun salaatin popsiminen on alkanut tylsistyttää ja olen palanut takaisin vanhoihin huonoihin ruokailutapoihin. Mihinkään ihmedieetteihin en ole sortunut, vaikka välillä onkin painon kanssa kamppailu turhauttanut. Sen verran nautin hyvästä ruoasta, etten halua edes kokeilla mitään ihme pussikeitto-kuureja, joilla pudottaa kymmenen kiloa kahdessa viikossa. En ole edes tajunnut noiden kuurien konseptia, sillä vaikka saat ylimääräiset kilot pudotettua, niin tuollaisella ruokavaliolla ei ole mitään tekemistä normaalin monipuolisen ja terveellisen ruokavalion kanssa. Ja tuon ruokavalion pääpiirteiden oppiminen on tietääkseni melko tärkeää jos haluaa myös pitää ne kilot poissa. (Plus tuollaisen kuurin jälkeen on pakko olla niin nälkä, että syö kolme litraa perunamuusia ja parikyt lihapullaa kerralla...)

Kun muutin ensi kertaa omilleni sain 10 kiloa painoa pudotettua ja ne olen sentään saanut pidettyä poissa. Silti edelleen painoa on liikaa tähän lyhyeen varteeni nähden.

Olen kuitenkin oivaltanut jotain melko tärkeää tässä viimeisen kahden vuoden aikana. En tiedä miksi tämä ahaa-elämys on tullut mieleeni vasta nyt, ehkä se on osa tätä "aikuistumista"... Mutta mikä se ahaa-elämys sitten on? Se, että syö terveellisesti ja tuntee olonsa terveeksi on paljon tärkeämpää kuin se, että mahtuu pikkupikku farkkuihin. Myönnän toki että edelleen haaveilen saavani pudotettua tätä ylimääräistä läskiä, sillä vaikka elän kohtuullisen terveellisesti, niin ylipaino on silti rasite nivelille. Mutta nykyään satsaan mieluummin ruoan ravintoarvoihin kuin kituutan ikkupikkuisella leivän palalla ja kärsin kauheasta nälästä.

Syön terveellisesti ja toivon, että sillä on aikanaan myös positiivisia vaikutuksia tuohon painon pienentymiseen. Tai oikeastaan vyötärön kutistumiseen, sillä olen todennut painon olevan aika huono hyvinvoinnin mittari. Katson mieluummin peilistä ja käytän mittanauhaa edistymiseni seuraamiseen. Vaa'alla nimittäin näkyy myös lihasten paino ja koska olen tykästynyt kuntosalitreenaukseen, niin en halua säikähtää sitä että lihakset painavat enemmän kun läski.

Liikun nykyisin siksi, että pidän siitä. Ennen liikuin, koska halusin laihtua. Ja se hyvä fiilis mikä kunnon treenin jälkeen tulee on paljon parempi motivaattori kuin se laihduttaminen.


Uusi vuosihan on perinteisesti aina sitä aikaa kun lehdet ja netti pursuavat kaiken näköisiä laihdutusvinkkejä ja treeni-ohjeita. Ja eipä siinä mitään, kun ihmiset vain jaksaisivat ottaa sen homman tosissaan kauemmin kuin ne tammikuun kaksi ensimmäistä viikkoa. Terveellisten elämäntapojen opettelu vie aikaa (minä tiedän! Ja opettelen niitä edelleen ja aina yhä uudelleen) ja jos ottaa liian kovan startin niin homma saattaa alkaa puuduttaa varsin nopeasti.

Elin joulukuun niin järkyttävän huonosti, että nyt tuntuu todella hyvältä taas syödä terveellisesti ja päästä takaisin liikuntojen pariin. Joulukuussa (enkä tarkoita vain joulunpyhiä) söin aivan liikaa suklaata, roskaruokaa, nukuin liian vähän, en liikkunut paljon yhtään ja muutenkin elin niin pahan stressin varjossa, että olisin voinut ensimmäiset lomapäivät vain nukkua.

Loma kuitenkin teki tehtävänsä ja nyt olen paljon rentoutuneempi ja motivoituneempi opettelemaan taas terveelliset ruokailutottumukset. Tiedän jo periaatteet hyvin, niin monta kertaa olen tätä hommaa tehnyt, mutta miksi silti olen edelleen tässä pisteessä?

Siksi, että teen hommat aina joko ihan täysillä tai en ollenkaan. Mutta tuota turbo-moodia ei kukaan jaksa koko aikaa ja siksi aina repsahdan takaisin vanhoihin tapoihin. Nyt on siis aika opetella kultainen keskitie ja elää 80/20-periaatteella, eli 80% ajasta kun elää terveellisesti voi 20% ajasta ottaa rennommin. Aion siis jatkossakin nauttia suklaasta ja satunnaisista hampurilaisista, mutta minun täytyy oppia, ettei sitä suklaalevyä kannata syödä yhdeltä istumalta...

Liikunnnan kanssa on sama juttu. Joko treenaan hulluna monta monta kertaa viikossa ja sitten tulee aikoja kun olen vain niin väsynyt, etten jaksa evääni liikauttaa sohvalta. Nyt pyrin liikkumaan 3-5 kertaa viikossa tehokkaasti. Mielellään viisi, koska liikunta on myös rentouttavaa ja pitää niskat kunnossa. Aion silti välillä myös levätä ja ottaa iisimmin jos tuntuu, että homma lähtee lapasesta eikä aikaa jää mihinkään muuhun.

Se onkin tämän vuoden lupaukseni. Löytää se kultainen keskitie. Kaiken suhteen niin syöminen, treenaamisen, töiden kuin muu elämän kanssa.






Kuvissa ensi viikonruoka ostokseni. Luvassa on Gwynethin reseptin mukaista bataatti-keittoa sekä vanhoja luottoruokia: lohipastaa ja uunijuureksia!

Kirjan sain joulupukilta tänä jouluna lahjaksi ja olin iloisesti yllättynyt siitä, että kirjasta löytyy niin laajalla skaalalla reseptejä. Takaa löytyy vielä muutama ruokavalio ehdotus olet sitten vegaani, kova treenaaja tai jos haluat muuten vain syödä terveellisesti. 

Kuvia reseptien ruoista olisi voinut olla vähän enemmän, mutta noh kaikkea ei voi saada.

Tämän kirjan vinkkejä hyödyntäen aion kuitenkin nyt tulevana talvena (jos sitä nyt edes tulee... Lumi=talvi, jos ei ole lunta voi melkein puhua syksystä) ja keväänä.

Ehkä olen yhtä sutjakassa kunnossa kuin Gwyneth tulevana kesänä ;) Tosin siihen ehkä vaadittaisiin myös joku henkilökohtainen orjapiiskuri valmentamaan...

Ring-ding-ding

Alennusmyynnit ovat kiivaimmillaan käynnissä ja vaikka itse koetan pitää kukkaronnyörit mahdollisimmat tiukilla, niin netissä on helppo katsella mitä herkkuja sitä ostaisi jos rahaa löytyisi. Lempi online-putiikkini net-a-porter kehuskelee jopa -70% alennuksilla, joilla ei sinänsä merkistystä jos kyseinen tuote on alunperin maksanut pienen auton verran.

Unelmointi on kuitenkin ilmaista, joten tämä siro sormus Esteban Cortazarilta näyttäisi upealta  omassa sormessani, jossa ei koskaan sormuksia edes näy. Yleensä lämpenen enemmän hopeaisille koruille, mutta tässä sormuksessa kullan, ruskean ja mustan sävyt ovat kauniin harmoniset.
 
Pidän suurista ja näyttävistä statement-koruista, mutta sormuksissa ne eivät omalla kohdallani toimi, sillä ne ovat muuten kokoajan tiellä suuren kokonsa vuoksi. Tosin samaa pätee yleensäkin käsikoruihin, sillä rannekorut otan yleensä aina pois kesken päivän kun ne tuntuvat jäävät jonnekin kiinni tai painavat rannetta jos käsi on pöytää vasten :D Ongelmat kullakin. Olen kyllä jo muutaman käsikorun ostanut ihan vain aikomuksenani opetella sietämään niitä. Ehkä seuraavaksi on sitten sormusten aika?

Esteban Cortazar