keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Herkullinen kasvislasagne


Rakastan ruoan kokkaamista. Minusta on kiva kokeilla erilaisia reseteptejä, vaivata sämpylätaikinaa ja paistaa herkullisia piiraita. Ruoan laittaminen on rentouttavaa ja mukavaa ajanvietettä, vaikka niiden viikottaisten ruokien keksiminen joskus tuottaakin päänvaivaa. Pari viikkoa sitten päädyin kokeilemaan kasvislasagnen tekoa, koska vanhemmilta liikeni minulle itse kasvatettu kesäkurpitsa ja metsästä omin kätösin poimitut kanttarellit. 

3 porkkanaa raastettuna
2 sipulia silputtuna
1 punainen paprika kuutioituna
1 rkl hunajaa
4 valkosipulinkynttä murskattuina
8 aurinkokuivattua tomaattia kuutioituina
1 tlk tomaattimurskaa
1 kesäkurpitsa ohuina viipaleina
basilikaa, oreganoa, suolaa ja pippuria
kanttarellejä (tai muita sieniä)
täysjyvälasagnelevyjä
1 mozzarellapallo

Juustokastike:
2rkl oliiviöljyä
3 rkl jauhoja
4dl maitoa
1 dl ruokakermaa
200g raejuustoa

Voitele vuoka. Paista pannulla porkkanaraaste, sipulit ja paprika. Lisää hunaja, aurinkokuivatut tomaatit, valkosipulit, tomaattimurska sekä sienet. Anna muhia pannulla 5-10minuuttia. Lisää mausteet. Tee juustokastike, sekoittamalla kaikki ainekset yhteen. Lado vuoan pohjalle kasvisseosta, päälle kesäkurpitsasiivuja, juustokastiketta ja sitten lasagnelevyjä. Toista kunnes ainekset loppuvat. Pilko mozzarellapallo koko komeuden päälle ja laita vuoka uuniin 200 asteeseen noin puoleksi tunniksi. 


Nauti!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti