sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Väriä seiniin


Pidän väreistä. Minulla oli nuorempana liilakausi, jolloin sekä pukeuduin päästä varpaisiin lilan ja violetin ja vaaleanpunaisen erisävyihin. Se ei ollut kovin kaunista, mutta ystäväni kertoi että jäin hänen mieleensä ekana koulupäivänä, juuri tämän kokovartalo-lilan asun takia ;) Myös huoneeni seinät ovat olleet lilat ja niitä on koristanut sievä kukkaboordi...

Lilan jälkeen ihastuin sisustuksessa itämaiseen tyyliin ja hommasin muutamia tyynynpäälisiä ja verhoja rikkaissa viininpunaisissa sävyissä. Tyynyt olivat pehmeää samettia ja ne oli koristelu kullanvärisin kirjailuin. Haaveilin myös upeista kynttilälyhdyistä ja komeasta kiinalaisesta kaapista.


Onneksi en niitä kuitenkaan hankkinut, sillä tyyli on niin vaatteissa kuin sisustusmauissa vähän jo (onneksi) kehittynyt, enkä usko, että olisin sitä kiinalaista massiivista kaappia jaksanut kovin kauaa toljotella. 

Valkoiset seinät ovat helppo valinta. Ne ovat yleiset, ne eivät käy päälle ja niiden ympärille on helppo hankkia erivärisiä sisustustekstiileitä, joilla saa huoneeseen vähän väriä - jos tahtoo. Ihailen sisustuslehtien värittömiä asuntoja, mutten näe itseäni asumassa puhtaan valkoisessa kodissa. Minulla oli nimittäin kerran valkoinen takki ja se ei ollut kauaa valkoinen...


Niinpä nyt kun sain remontoida asunnon juuri sellaiseksi kuin halusin, niin päätin kokeilla muun värisiä seiniä kuin niitä tuttuja valkoisia, joita olen jo täällä vanhempieni luona ja edellisessä kodissani Hämeenlinnassa tottunut katselemaan.

Nimittäin värikkäillä seinillä saa helposti huoneeseen pirteämmän ilmeen. Ja seinä on helppo ja varsin nopea maalata uudelleen jos se alkaa tympiä.

Jotain muistoja lapsuuden ja nykyajan lempiväristä näkyy uudessa kodissani, nimittäin makuuhuoneen seinä tapetoitiin kauniilla violetilla tapetilla. Enää se ei kuitenkaan ole lälly lila, vaan vähän rosoinen, säihkyvä violetti (ei kuitenkaan sieltä violetin tummimmasta päästä).

Eteiseen haaveilin suuri kuvioista tapettia. Ja k-raudasta löytyi kaunis musta kuviotapetti. Musta on toki synkkä väri, mutta kun se on tehoste värinä vain yhdessä seinässä, niin se näyttää todella kivalta. Olohuoneeseen halusin sitten taas jotain neutraalia, joka ei ole liian päällekäyvää, mutten silti halunnut sitä iänikuista valkoista. Beige on hyvin tyylikäs väri oikein yhdistettynä, mutta se ei oikein sopinut muuhun sisustukseen, joten väriksi tuli lopulta vaalea harmaa. Siihen on yhtä helppo yhdistellä värejä kuin valkoiseen, mutta se on siinä on silti vähän jotain enemmän. Harmaaseen ajattelin yhdistää ainakin heleää, keväistä keltaista ja ehkä ripauksen pinkkiä. Keittiö sai kuitenkin pysyä valoisana valkoisena :) Lattian väriä en oikein osaa kuvailla, mutta olen siitä erittäin inniossani, koska se on ehkä yksi kauneimmista lattioista mitä olen kuunapäivänä nähnyt ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti