sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Bits and pieces

Sisustus on pikkuhiljaa muotoutunut haluamaani suuntaan, mutta vielä on tekemistä (tai lähinnä ostamista) paljon...

Vaikka paljon vielä puuttuukin, niin tykkään kovasti siitä millaiseksi olen saanut kotini laitettua tähän mennessä. Se on minun näköiseni ja olen löytänyt kivoja juttuja, joilla saa vähän extraa sisustukseen.


Olin nuorempana kova harakka korujen suhteen. Mitä enemmän blingiä, sitä parempi. Nyt kun maku koruissa on vähän maltillisempi, niin huomaan hankkineeni kotiin vähän kimallusta...



Makuuhuoneesta ei ole nyt vielä muita kuvia kuin pieni silmäys ihaniin verhoihini. Yksi seinä on tapetoitu violetilla tapetilla, johon mustat kirjaillut verhot sopivat varsin kauniisti. Ne ovat itseasiassa varsin juhlalliset yhdessä. Mutta tälläiset pienet asiat tekevät arjesta juhlaa ;) Mustiin verhoihin on kirjailtu kultaisella ja mustalla langalla kukkia, joissa on myös pieniä "kristalleja" siellä täällä. Ompeluhuoneen pöydällä minua odottaa kultainen päiväpeitto-kangas, kunhan ehdin siihen kaikilta muilta projekteiltani. Sitten täytyy vielä ommella kasa muhkeita koristetyynyjä, hommata katto- sekä pöytälamppu ja yöpöytä.



Keittiöstä löytyy myös vähän säihkettä. Tykkään kullan ja violetin yhdistelmästä ja siirsin nämä kauniit pikku ruukut eteisestä vaihteeksi keittiöön, jossa niiden kimallus pääsee valossa parhaimmilleen. Orkidean kanssa on vähän ongelmia :D Viime kesänä sain sen kukkimaan, mutta talven ainana uskoin jo tappaneeni sen, mutta kyllä se puskee uutta lehteä, joten ehkä toivo ei ole ihan menetetty. Täytyisi ehkä siirtää se uuteen ruukkuun ja vaihtaa multa. 


Keittiössä asuntoni violetti-teema näkee lampussa ja muutamissa keittiötekstiileissä! Keittiö on muuten valmis, mutta sinne kaipailisin vielä uutta mattoa, keittiön tuoleja sekä muutamia kodinkoneita. (Uusi astiasto on joskus myös toivelistalla, mutta keskityn ensin sellaisiin hankintoihin, joilla on enemmän käyttöä.)



Olohuoneessa on katossa lamppu, johon ihastuin asuntomessuilla ja päätin, että se on pakko saada! Se ilahduttaa minua suuresti edelleen aina ollessaan päällä ja kimallellessaan kauniisti. Se sädehtii pimeinä talvi-iltoina niin kauniisti, että kaamosmasennukseen on mahdoton vaipua.

Lattialla onkin monissa blogeissa nähty Pandora-matto, tällä kertaa kelta-valkoisella kuvioinnilla. Halusin harmaiden seinieni piristeeksi keltaista ja pinkkiä, joten keltainen matto oli selvä valinta. Keltainen nojatuoli on vanhemmilta lainassa, kunnes löydän tilalle jonkun pysyvän ratkaisun, eipä sillä, tuo tuoli nimittäin sopii tänne varsin mainiosti. Lampaan taljan löydin kirpputorilta kympillä ja se saa nyt koristaa sohvan selkänojaa, vaikka vähän talvinen onkin. Sohvapöytänä on isäni tekemä peilinen pöytä, jollaista pyysin nähtyäni kuvan netissä samankaltaisesta pöydästä. 


Olohuone on kaikkein keskeneräisin. Sieltä puuttuu verhot, työpöytä ja -tuoli, nojatuoli ja joku pieni matala lipasto, jonka päälle tuon ihanan Bourgie-lamppuni voisi laittaa. Sen lisäksi kaipailen toki kivoja koristetyynyjä ja joskus myöhemmin myös uutta, isompaa sohvaa. 




Kirjahyllynä toimii varmasti kaikille tuttu Ikean expedit-hyllykkö, josta kyllä kovasti tykkään, mutta siinäkin on jo komeat kolhut parin muutto kerran jäljiltä. Nyt se kuitenkin taas näyttää hyvältä kun kirjat ja lehdet on saatu järjestykseen. 


Eteiseni on varsin pimeä, koska toista seinää koristaa musta kohokuvio tapetti, jollaisesta olin haaveillut piiiiiitkään. :) Voitte kuvitella kuinka synkkä eteiseni oli pimeinä syysiltoina, kun minulla ei vielä ollut tuota säteilevää lamppua! Aikalailla tuli pimeässä eleltyä. Tuo lamppu on kyllä erittäin paljon mieleeni ja se on kivan erilainen kuin perinteiset eteis-plafondit.


 Eteisen pimeyden takia en oikein saanut kauniita kuvia sieltä. Mutta tästä kuvasta näkee vähän tapettia, joka tosiaan on ihan musta, ei tuollainen harmaa kuin kuvassa. Violetti senkki on Ikeasta ja siinä on jo komeat naarmut pinnassa. Strategisesti aseteltu koristelautanen kuitenkin peittää pahimmat naarmut... :D

Veski on varmasti kaikkein valmiimmassa kunnossa kotonani. Sieltä puuttuu oikeastaan enää kynttilät kynttelikköön sekä roskis.

En kauheasti välitä romanttisesta tyylistä sisustuksessa, mutta tuo kynttelikkö joskus puhutteli minua kirpparilla ja siihen sopiva naulakko tuli joskus ystävältä syntymäpäivälahjaksi. Violetti väri toistuu varsin luonnollisesti myös wc:ssä kauniin Vallilan suihkuverhon ja saippuan sekä pyyhkeiden muodossa. Tällä kertaa naulakossa kuitenkin roikkui kauniin keltainen pyyhe, joka myös sopii violettiin ihanasti.



Asuntooni on vielä tulevaisuudessa tulossa putkiremontti, joten emme remontoineet kylppäriä muuten kuin hankkimalla uuden pesualtaan ja maalaamalla aiemmin ruman vihertävät laatat kirkkaan valkoisiksi. Maali on pysynyt oikein hyvin ja nykyisellä ja entisellä kylppärillä on eroa kuin yöllä ja päivällä!

Laitan joskus ennen ja jälkeen-kuvat asunnosta, jotta näette mistä lähdettiin...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti