Valitteluja säästä on varmasti kuultu enemmän kuin tarpeeksi sekä blogeissa että työpaikan kahvihuoneessa, joten säästän teidät siltä. Vaikka ketuttaa.
Jaankin sään dramaattisesta suunnan vaihdoksesta huolimatta asun, jonka haluaisin pukea päälle asap. Ihan vaikka vaan keimaillakseni se yllä peilin edessä,jos ulos ei uskaltaisi lähteä. Tuo ihanan väljä paitamekko olisi ihanan arkinen kesävaate. Sen pyjamamaisuutta sitten poistaisin skarpilla laukulla ja kengillä ja auringolta suojautuisin lierihatulla ja suurilla aurinkolaseilla. Ja entäs tuo koru sitten?! I.H.A.N.A.
Kävin tänään työhaastattelussa. Paikka oli mukavan näköinen ja hakijat pätevän oloisia. Meillä oli ryhmähaastattelu, jota jännitin aluksi todella paljon, mutta onnekseni satuin pääsemään ryhmään, jossa ei ollut ketään päällepäsmäriä, vaan kaikki kuuntelivat toisia ja jakoivat avoimesti mielipiteitään. Ensi viikolla pitäisi sitten viimeistään kuulua, että kuinka käy, mutta vaikka en pääsisi niin olen iloinen tuosta haastattelusta saamastani kokemuksesta, sillä olen hakenut nyt niin moneen paikkaan töihin, että toivottavasti pääsen muuallekin haastatteluun.
Minulla onkin huomenna viimeinen koulupäivä tällä viikolla ja sitten alkaakin pääsiäisloma! Jes! Lomalla on ainakin luvassa ompelua, eilen nimittäin postiluukusta kolahti paketti, missä on uudet sakset ja uusia neuloja. Silkkimekkoon ja kesäiseen puuvillamekkoon on jo kankaan leikattu, joten torstaina pääsee niitä surruuttelemaan valmiiksi!
Here in Finland the lovely spring weather has changed completely and now you need rubber-boots and thick coat, to stay dry and warm. But still I wanted to show this lovely spring/summer-look. I love that dress! It is laid back and really pretty. It might need a sharp bag and shoes to make is look less like a pajama. And of course you need a pair of big shades and cute hat to protect yourself from the sun. And how about that necklace?! Love it!
I was in a job interview today. The place was nice and other job-applicants were very professional and nice. It was a group interview, so I was a bit nervous of what to expect. But we worked together really well. Everyone got to participate to the conversation and share their thoughts. They promised to let us know soon if some of us get the job. I'm happy to get more experience of those interviews even if I won't be chosen to the position. I have applied to so many places that I really hope to get called for other interviews as well.
Tomorrow is my last day at school this week and then it is Easter holiday, yea! I got scissors and new needles to my sewing machine by the mail yesterday so I'm going to sew sew sew on holiday! I have already cut pieces to two dresses. So on Thursday I will be able to sew them ready!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti