Taas viikonloppu sujahti kauheaa vauhtia ja minulla oli sitä paitsi vielä todella pitkä viikonloppu :D Olin oikein ahkera ja ompelin ison kasan lasten vaatteita, leikin koiranpentumme kanssa ja kävin jumppailemassa salilla ja bootcampissä :)
Huomenna olisikin sitten aika lähteä harjoitteluun. Vähän jännittää, kuten aina kun menee uuteen paikkaan, mutta eiköhän se ihan mukavasti mene kunhan pääsee talon tavoille ja tutustuu työporukkaan ja lapsiin. Alkaa olla jo vähän turnausväsymystä ilmassa noiden kouluhommien kanssa, koska harjoitteluun aina liittyy kauhea analysoiminen, henkilökohtaisten suunnitelmien tekeminen ja näytön stressaaminen. Olisi ihanaa mennä harjoitteluun kun niitä ei tarvitsisi murehtia, mutta vielä pitää jaksaa tehdä loppurutistus, sitten pääsee nauttimaan kesästä!
Tosiaan niihin ompeluihin! Tein puseroita ja mekkoja pikkusille lapsosille! Eivätkös ole aika suloisia? :) Minulla on nyt kova vimma saada vanhoja kankaita käytettyä, jotta voin hyvällä omalla tunnolla hankkia uusia tilalle :D No oikeasti on vain hyvä draivi päällä ja kiva saada kankaat käyttöön. Osa kankaista on tehty omien projektieni jämäpaloista, jotta vältyttäisiin mahdollisimman hyvin turhalta tekstiilijätteeltä. Pienimmätkin palat saa hyötykäytettyä erilaisiin pussukoihin, laukkuihin ja leluihin :)
This weekend went by so fast! Once again it is Monday tomorrow! This weekend I played with our puppy, exercised and sewed children's clothes. Aren't they cute? I made shirts and dresses. Maybe next weekend I will be able to make some more! I love the fact that I can use any leftover fabric I have to make these, so there won't be so much textile garbage to put to trash. I use also all those little pieces of fabrics to make some toys, purses and bags. :)
I'm starting my practical training in a kindergarten tomorrow and I'm a bit nervous. I like to go there, but it always takes a little time to get to know people and the place. I will work with under three year old's.
Nyt lähden äänestämään ja lenkille! Mukavaa sunnuntain jatkoa!
Now I'm off to vote and then for a run! Have a nice Sunday evening!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti